Palataan vielä kerran talvirenkaisiin. Stadin kundit ovat Hesarin mukaan tänä keväänä huolestuneet siitä, että kaupungin kassa tyhjenee nastarenkaiden aiheuttaman katupölyn vuoksi ja lisäksi pölyn on todettu olevan merkittävä terveyshaitta. Ongelma ilmanlaadun sekä terveysseikkojen kanssa on varmasti olemassa, mutta sen ratkominen ehdotetuilla haittamaksuilla tai jonkinlaisella kitkarengaspakolla on virhe parillakin tapaa.
Ruotsin puolella kitkarenkaita suositellaan käytettäväksi taajama-ajossa jos auto on varustettu ajonvakautusjärjestelmällä. Tällainen suositus voidaan hyvin ottaa meilläkin käyttöön, mutta sen toimimattomuuden tajuaa kun seisoo hetken ruuhkassa ja katselee autokantaa. Esp:t ja vdc:t taitaa puuttua edelleen aika monesta kulkineesta.
Varsinainen ongelma, johon johtaisi erityisesti nastojen kiellot tai haittamaksut, koskevat rengaskauppaa ja turvallisuutta. Foorumin ”renkaita netistä” -ketjun lukijat tietävät kuinka hankalaa on löytää nastarenkaita ulkomailta. Asia on aivan toisin kun aletaan puhumaan kitkarenkaista. Tarjontaa ulkomailla riittää, hinnat ovat edullisia ja normaali kuluttaja ei välttämättä tajua ostavansa keski-eurooppaan tarkoitettuja renkaita. Tai saattaa tajutakin, mutta ajattelee Helsingin olevan lähes keski-eurooppaa ja aikoo pärjätä niillä turvallisuuden kustannuksella.
Rengaskauppa olisi varmuudella toinen kärsijä. Kun asiakkaat ja suuret eurooppalaiset rengaskaupat löytäisivät toisensa, voisi kotimainen rengaskauppias heittää hyvästit myös kitkarengaskaupan hallinnalle. Fakta, jota kukaan ei voi kieltää, on se, että lähes kaikki talvirenkaat ovat Suomessa kysynnän ja tarjonnan vuoksi järkyttävän kalliita. Ja asiakkaat tietysti odottavat kieli pitkällä edullisempaa vaihtoehtoa.
Rengaskaupalla onkin nyt vain kaksi hyvää vaihtoehtoa. Joko renkaiden hintatasoa on tulevaisuudessa tarkistettava, tai sitten on aloitettava voimakas lobbaus tätä suunnitelmissa esiintynyttä kielto-/haittamaksupolitiikkaa vastaan.
Tällä kertaa kannatan jälkimmäistä, niin turvallisuussyistä kuin myös siksi, että tuollainen haittamaksu tai vero tulisi koskemaan välittömästi koko maata.