Netissä on myös pelkästään makeisten myyntiin keskittyneitä verkkokauppoja, kuten saksalaiset https://www.candyhouse.de ja https://www.worldofsweets.de. Lisäksi Amazon ja eBay tarjaoavat paljon eri kauppiaita näille tuotteille, joten jos karkkihammasta kolottaa, niin näistä vaihtoehdoista on hyvä lähteä liikkeelle.
Hinnat näissä kaupoissa eivät ensi vilkaisulla olleet merkittävästi pienempiä kuin kotimaassa, mutta tarkempi tutkiminen käänsi vaa´an taas ulkomaiden eduksi. Sekä Candyhouse, että World of sweets myyvät makeisia isommissa pusseissa ja rasioissa, joten kilohinnoissa ero onkin jo suurempi. Rahtikulut syövät etua jonkin verran, sillä ne lähtevät 13,50 eurosta ylöspäin ja ovat tietysti painoon sidottuja. Kaupoista World of sweets pitää lisäksi valikoimissaan runsaasti virvoitus- ja muita juomia, joiden hinnat ovat lähes puolet kotimaisia halvempia. Alkoholi ei kuitenkaan kuulu kummankaan kaupan valikoimiin.
Hintaa ja rahteja tärkeämpi seikka on näissä kaupoissa valikoima. Esimerkiksi World of sweets pitää valikoimissaan yli kolmeasataa Haribon tuotetta, kun esimerkiksi kotimaisen Urjalan makeistukun valikoimissa on vain 23 tuotetta. Tuttujakin tuotteita on näissä kaupoissa tarjolla. Kotimaisista valmistajista Fazer on hyvin edustettuna molemmissa verkkokaupoissa.
Suurkuluttajalle näistä kaupoista on varmasti iloa, mutta koska hintaero joissakin yksittäisissä tuotteissa on pienehkö, kannattaa vertailuja suorittaa tarkkaan. Tilaajien on myös muistettava, että nämä tuotteet, makeiset ja virvoitujuomat, ovat valmisteveron alaisia, joten hintaeroa selittää osaltaan kotimainen makeisvero. Tullilla on onneksi kädet täynnä alkoholi- ja muita asioita, joten siellä makeistilauksia tuskin pidetään kovinkaan korkealle priorisoituina. Netin tarinoiden mukaan mm. virvoitusjuomatilaukset eivät ole herättäneet minkäänlaista kiinnostusta. Tullin valmisteveroihin voi halutessaan tutustua osoitteessa: http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/jul ... ot/003.pdf
Tämä oli vain tällainen pintaraapaisu tähän asiaan, mutta linkkejä muihin vastaaviin verkkokauppoihin saa mielellään tuoda julki.
