Ostin iPadin olisko neljä tai viis vuotta sitten. Esikoinen on kohta nelivuotias ja ennen hänen syntymäänsä se joka tapauksessa hankittiin. Vaimo silloin vähän kyseli, että mihis meinaat moista käyttää, eikä mulla nyt oikein selkeää vastausta ollut muuta kuin että haluan ottaa testiin ihan ammatillisessakin mielessä. No sittemminhän niitä tupsahti työmaallekin asiakkaiden kanssa käyttöön ja tabletit ylipäätään ovat vallanneet ihmisten arjesta paikkansa. Meidän perheessä kaikki muut kyseistä aparaattia nykyään käyttää enemmän kuin minä itse. Ihmeen hyvin tuo iPad 2 edelleen nielee iOS 9.1:n ja toimii, kun jollain kolmosella tai nelosella on aikanaan liikkeelle lähdetty ja kohtalainen määrä uusia laiteversioitakin on tuon jälkeen markkinoille työnnetty.
Eli siis vanhan hyytymisen tai rikkoutumisen takia en ole uutta hankkimassa, mutta käyttäjiä kotona alkaa olla aika lailla ja taas tuntuu, että meinaan pudota kehityksen kyydistä. Winkkarimaailma pysyy pöytäkoneen ja luurin ja työmaailman kautta tuttuna ja esillä. iOS-tuntumaa ylläpitää pädi. Mutta Android on kokolailla outo maailma. Tai siis yksi Android-luuri oli muutama vuosi sitten, mutta se oli laitteena huonoin puhelin mitä itselläni on koskaan ollut enkä käyttikseenkään lainkaan rakastunut.
Nyt siis kuitenkin pyörittelen mielessäni toisen tabletin hankintaan huusholliin. Pädi on hyväksi havaittu ja melko lailla ongelmaton ja varmatoiminen. Ja kallis. Windows-laite kiinnostaisi, lähinnä Surface pro, mutta sekin on hävyttömissä hinnoissaan. Niinpä olen vähän miettinyt, että pitäisikö joku pienempi rahasumma uhrata testaamisen alttarille sillä uhallakin, että laite on susi tai käyttökokemus aiheuttaa allergiaa allekirjoittaneessa. Hetken mietin keväällä Jollan joukkorahoituslaitetta, mutta en siihen mukaan lähtenyt ja nythän tuo taitaa olla vähän kiikun-kaakun että miten koko Jollan käy. Harmi sinänsä, maemo-meego-sailfish olisi kiinnostanut. Androidien suhteen kokemus on hyvin ohut. Työkaveri oli hankkinut Sampan Tabin eikä lainkaan ylistänyt. Sanoi mm., että urheilun katsominen siitä on sula mahdottomuus kuvan nykimisen takia. 100 megan liittymä kuulemma tulee talouteen eikä samaa ilmene muilla laitteilla (mm. iPad). Iso miinus mun silmissä. Itse hiplasin Huawein Mediapad T1 10:iä Prismassa. Ohut ja ihan jees käyttötuntuma joo mutta jestas miten sekavan oloinen äkkiseltään se käyttöliittymä oli. En saanut mitään tolkkua. Lisäksi luin internetin kaikkitietävästä ja ainapaikkansapitävästä .comista, että Huawein Emotion UI vai mikä se Androidin päälle rakennettu käyttis nyt olikaan, on niin voimakkaasti perus-Androidista muokattu, että päivityksiä ei juuri tule. Eli meneekö homma siihen, että samassa ajassa kun ajaa yhden pädin elinkaaren päästä päähän, ajaa kaksi-kolme tuollaista?
Olen ajatellut, että satanen olisi ehdoton alaraja laitteen hinnalle. Ei sillä että ylimääräistä nurkissa pyörisi, mutta en usko että sen edullisemmin saisi mitään, millä olisi järkevää käyttöä ja edes jonkinmoinen tae laitteen ajantasaisena pysymisestä. Tietoturvasta lienee turha kovasti meuhkata kun kaikki seuraa kaikkia ja kaikkien tekemisiä verkossa kuitenkin. Huawein mainitun laitteen kotimaan hinta pyöri kaiketi DNA:lla nyt halvimmillaan luokkaa 175€. Lenovot, Acerit, ym ovat täysin tuntematonta kauraa laadultaan, ominaisuuksiltaan ja hinnoiltaan. Sorry pitkäksi venähtätänyt alustus, mutta itse kysymys on siis: Minkäsmoisia kokemuksia ja näkemyksiä palstaveljet ja -sisaret omaavat tableteista?