LmnLL kirjoitti:K-PAX kirjoitti:Kielletään kaikki samantien. Pettynyt päätökseen.
Jep. Turpiin tuli.![]()
Blogista löytyy allekirjoittaneen näkemys: blog/tappio/
Alle tunti ratkaisusta ja STM kieltää jo.
Alkoholin etämyynti Suomeen voidaan kieltää kokonaan – ministeriö väläyttää
Alkoholin etämyynti Suomeen voidaan kieltää kokonaan, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Tämä tarkoittaisi, ettei esimerkiksi Virosta saisi tilata edullisia väkijuomia verkkokaupasta nykyisen mallin mukaan.
STM kommentoi asiaa torstaina EU-tuomioistuimen annettua päätöksen etämyynnistä Virosta Suomeen. EU:n tuomioistuin katsoi, että Suomessa voimassa oleva alkoholilain pykälä ole EU-oikeuden vastainen. Tuomiolla on ennakkoratkaisun asema, eli sitä voidaan soveltaa muihinkin kiistatapauksiin.
Etämyynnissä yksityishenkilöt ovat voineet tilata toisesta EU:n jäsenvaltiosta alkoholijuomia, joiden kuljetuksen Suomeen järjestää myyjä.
Tullin mukaan alkoholin etämyynti Suomeen on lisääntynyt. Valtaosassa etämyynnistä alkoholiveroja ei ole maksettu valmisteverolainsäädännön mukaisesti, kertoo STM.
EU-tuomioistuin otti kantaa myös tilaviinien suoramyyntioikeuteen. Tuomioistuimen mukaan tilaviinien suoramyynnin on oltava rajallista, perinteistä ja käsiteollista.
STM:n mukaan Tulli selvittää nyt, millaisia vaikutuksia ennakkoratkaisulla on Tullin toimintaan. Mahdollisista muutoksista kerrotaan 19. marraskuuta mennessä.




liiallisesti aiheuttaa oksennuksen, kuten laajalti tiedossa on. Itselläni
on lähellä tuota käsittämätöntä paskaa lukiessa. Taivas mikä vastenmielisyys viranomaisen toiminnasta. Suuren suuri
tullille. Tarpeellinen organisaatio, mutta vastenmielinen keskustelu kansalaisen kanssa.